the book is ready

Dear unvisible imaginary blog readers; after a long spring and a colorful summer, my book "Mother said" is finally ready.
Published by Kerber Verlag & available in internet: https://www.kerberverlag.com/detailansicht/controller/Shop/action/show/product/2578.html

Play This At My Funeral

Play This At My Funeral from Tellervo Kalleinen on Vimeo.

In the video different people in Helsinki and Berlin are posing at their homes with the instruments they wish to be played at their funeral. The participants, aged between 4 and 90 years, were found through an open call distributed within social media.
It started from a fan letter from Tellervo Kalleinen to Karl-Jonas Winqvist aka Blood Music. As a response – being familiar with her artistic work – Karl-Jonas asked whether she would be interested in making a music video for him. Tellervo invited Niina Lehtonen Braun to plan and realize the video with her. They chose Play This At My Funeral -a song from the latest Blood Music record The Fire and the Flame to work on.
The video was made in 2013.

Places i love, part I (Honkasyrjä)

Tervetuloa näyttelyyn!

Come What May

"PIKAJUNA TAIVAASEEN; nauru pitkästä surusta; jazz-tanssia yli raatojen; -mitä sinä haluat?"

Galleria leikkikenttänä. Meillä on kolme taitelijaa, kolme pelaajaa leikkikentällä. Tämä on yritys tulkita, vain yksi lukutapa. Mikä toistuu yhä uudelleen näiden kolmen taiteilijan teoksissa? Yksi vastaus on väittää: itse toisto, muodossa tai toisessa, toistuu.

Paolo Virno kirjoittaa kirjassaan “Grammar of the Multitude” nykyaikaisen suurkaupunkilaisen käytöksen lapsellisuudesta. Hänen näkökulmastaan tässä lapsellisuudessa ei ole mitään paheksuttavaa, päinvastoin se on “niin vakavaa kuin vain voi olla.” Lapsellisuus ilmaisee itsensä toistona, joka on lapselle tärkeä tapa
suojautua ulkomaailman yllättäviltä iskuilta. “Vankasti määriteltyjen tapojen, konkreettisten yhteisöjen ja täysin kehitellyn eetoksen poissaollessa lapsuuden kokemus toistosta pitkittyy jopa aikuisuuteen asti, koska se konstituoi tärkeimmän suojautumisen muodon.”

Teemu Tuonela kuvaa teoksiaan itkuvirsiksi. Sama laulu, sama itku jatkuu. Itkuvirsiä laulettiin erityisesti kuolleille. Surun ilmaisemisen loputon toistaminen oli tapa suojella yhteisöä todelliselta, yksityiseltä ahdistukselta. Mutta kun valitus ei enää täytä tätä funktiota, mitä tapahtuu ihmiselle joka yhä toistaa sitä?

Yhdessä kollaasi-sarjoistaan Niina Lehtonen Braun toistelee käskyjä tai moitteita: “Sinun on oltava parempi, sinun on oltava kauniimpi, sinun on oltava radikaalimpi.” Kenelle ne on kohdistettu, hänelle itselleen vai yleisölle? Tässä käskyjen noudattamisen ilmiselvä mahdottomuus paljastaa niiden todellisen kohteen. Ei ole kysymys siitä mitä sinun tulisi tehdä, vaan siitä millaisia ominaisuuksia sinulla tulisi olla: identiteetistä. Nyt kun olen radikaalimpi, voinko todella tuntea itseni arvokkaammaksi?

Mitzi Pederson toistaa materiaalia, pintaa. Miniatyyri-arkkitehtuuria jo raunoituneessa tilassa. Mutta jopa tämän sanominen on liian paljon. Jos Teemun ja Niinan teoksissa paino on artikulaatiossa tai sen yrittämisessä, niin Mitzi etsii toistolla pikemminkin resonanssia.

Tuli mitä tuli. Onko mahdollista ajatella näyttelyä turvapaikkana? Jonakin joka voisi toimia suojaavasti? Näyttely yksityisen mielen julkisena paikkana.

teksti: Jaakko Karhunen

Come What May

näyttely
Niina Lehtonen Braun
Mitzi Pederson
Teemu Tuonela

3. – 18.3. 2012

avajaiset perjantaina 2.3. 2012 18 →

näyttely avoinna Ke – Su 12 – 18
Oksasenkatu 11

www.oksasenkatu11.fi